20. marraskuuta 2017

Affinity Konar - Elävien kirja

Elävien kirja on vuonna 1978 syntyneen Konarin esikoisteos ja hän sanoo inspiraation lähteekseen ensisijaisesti tämän teoksen: CHILDREN OF THE FLAMES: Lucette Lagnado & Sheila Cohn Dekel. Konar on tutkinut aihetta runsaasti, ja kirjan lopusta löytyy lähdeluettelo. Elävien kirja vie lukijan keskelle Auschwitzia ja Josef Mengelen kaksoskokeita. Mengele oli erityisen kiinnostunut identtisistä kaksosista, mutta hänen mielipuolisten kokeittensa uhreiksi kelpasivat monenlaiset luonnonoikut, kuten albiinot ja lyhytkasvuiset.

Stasha ja Pearl ovat 12-vuotiaita Puolan juutalaisia tyttöjä Lodzin ghetosta päätyessään Auschwitziin sodan loppupuolella vuonna 1944. Setä Mengele kiinnostuu heistä ja tytöt pääsevät asumaan  tämän (eläin)tarhaan. Tarhan asukit nukkuvat kerroksittain kapeissa laverikoloissa kuin eläintarhan asukit, mutta he välttyvät passittamiselta suoraan kaasukammioon ja saavat myös hiukan enemmän ruokaa kuin muut. Vastapainoksi he altistavat ruumiinsa ja mielensä Mengelen kokeille: injektioille, amputoinneille ja leikkauksille ilman nukutusta. You name it.

Tytöt kertovat tarinaansa vuorotellen. Heillä on harvinaisen läheinen henkinen yhteys, he tuntevat toistensa kivut ja ilman toista tuntevat olevansa vain puolikkaita. Viikot kuluvat, Mengele jatkaa kokeitaan, leirissä eletään miten kuten pystytään. Mutta sitten koittaa päivä, jolloin Pearl katoaa. Stashan tärkeimmäksi tehtäväksi muodostuu Pearlin kohtalon selvittäminen ja kosto: lapsekkaasti hän aikoo murhata Mengelen.

Kun venäläiset saapuvat Auschwitziin vuoden 1945 tammikuussa, natsit ovat jo varustautuneet heidän tuloonsa. Suurin osa Mengelen tutkimusaineistosta ja muusta todistusaineistosta poltetaan ja kynnelle kykenevät noin 60 000 vankia aloittavat ns. kuolemanmarssin. Leiriin jäi arviolta 7 000, jotka olivat liian huonokuntoisia kävelläkseen. Suurin osa ammuttiin. Stasha päätyy pakosalle seuranaan oman kaksosveljensä menettänyt Felix. Seuraa armotonta taistelua nälkää ja talven kylmyyttä vastaan halki sodan runteleman Puolan.

Teos alkoi aivan lumoavasti. Konar kertoi kaksosten suulla jo sikiöaikana syntyneestä tiiviistä yhteydestä ja siitä kuinka tytöt rakastivat äitiään, kadonnutta lääkäri-isäänsä ja kekseliästä ja hyväntahtoista isoisäänsä. Paljon lupaavan alun jälkeen Konar siirtyi minusta liian fantasiapainotteisille linjoille. Tällöin tarina alkoi hangoitella kovasti vastaan, ja olin jättää kirjan monesti kesken. Koin, että tällä aiheellaan ja satumaisen kauniilla kirjoitustavallaan Konar kalasteli lukijoilta empaattisuuspisteitä - onhan empatiaa toki tunnettava? Kyllä tunnenkin, mutta tämä fiktio ei vedonnut minuun. Todelliset keskitysleireistä selvinneet ovat myös julkaisseet paljon muistelmiaan. Ehkä aiheesta on syytä puhua nuoremmille sukupolville myös fiktion keinoin, mutta en kokenut Konarin tapaa onnistuneeksi.

Kirjailijan teksti on kautta linjan kaunista ja runollista, mutta mielikuvituksellisia fantasia-aineksia oli liikaa. Stashan 'kuolemanmarssilla' ne vaan lisääntyivät: oli loistavaa valkoista hevosta, järjetöntä suolakaivokseen uskaltautumista, romuttuneessa museossa ja talossa seikkailua, keisarinleikkausta tarvitsevaa romaninaista... Myös loppu oli kliseinen ja siirappisen onnellinen. Hanna Tarkan suomennos on soljuva ja onnistunut, Konar on myös erittäin hyvä kirjoittaja ja aihe tärkeä. Kirja on kerännyt paljon myönteisiä arvioita, mutta soraääniäkin on kuulunut.

Itse en pitänyt lainkaan siitä, että natsien julmuuksista tehtiin epäuskottava fantasiasatu. Onko tahdikasta ja juutalaisten muistoa kunnioittavaa toimia näin? Minusta ei.

Elävien kirjaa on luettu runsaasti blogeissa. Tässä muutama arvio - ole hyvä:
Amman kirjablogi, KirjabrunssiKirsin kirjanurkka, Opus ekaRakkaudesta kirjoihin

Affinity Konar
Mischling 2016
Elävien kirja
Suomentanut Hanna Tarkka
Wsoy 2017
**
Kirjastosta

8 kommenttia:

  1. Jätin taannoin tämän Konarin kirjan kesken ja mietin, että aika oli väärä ja ties mitä. Kuitenkin taitaa olla niin, että minun kohdallani ei oikeaa aikaa olekaan tälle kirjalle. Onneksi ei ole pakko lukea :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei :) Eikä jokaisesta kirjasta voi hullaantua. Ei istunut mun tiukkapipoiseen ajatteluun.

      Poista
  2. Minulle tämä kirja oli tosi vaikea. Ensinnäkin tuo satumainen kertojatyyli. Tuudittauduin siihen ajatellen, että ehkä tällä tyylillä on haettu nuorempaa lukijakuntaa. Hiukan ärsytti, kun itse olen lukenut Mengelestä niin paljon, mutta jatkoin vaaraa aavistamatta. Ja sitten se iski: Loppuhan oli aivan järkyttävä! Kuka olisi sen 'satuilun' jälkeen voinut uskoa siihen häkkiin etc. Menin aivan lukkoon. En eds pystynyt kirjoittamaan tästä, mutta en muistanut edes tilanneeni kirjaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä oli hurja ristiriita sadunomaisen kielen ja sitten kerrotun - huom. tosipohjaisen - välillä. Kirjan lopussa hän mainitsee nuo todelliset siskokset, jotka olivat hänen hahmojensa esikuvina. Niin samaa mieltä kanssasi Leena. Jossain keskivaiheilla iski häkellys ja paha olo. Kyllä nuoremmalle sukupolvelle pitää historiasta kertoa, mutta tämä ei kyllä ollut minusta sopiva tapa. Minä en pysty leikkimään tämän asian kanssa.

      Poista
  3. Minulle kirja oli vuoden parhaimpia käännöskirjoja. Minuun uppoaa fantasia, jonka avulla pahan voi kestää. Tytöthän olivat vielä tosi nuoria ja pahoin nälkiintyneitä ja lääkkeillä huumattuja. Taisin itkeä melkein alusta asti. Kirja avasi tunnekanavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjan alku hurmasi minutkin Mai. Moni on ihastunut tähän kirjaan, mutta minuun ei vedonnut.

      Poista
  4. Minä komppaan Maita: kerrassaan upea kirja, niin hienoa kieltä jonka avulla voi kuvata kauheitakin asioita. - Mutta Riitta toinen asia, josta haluan kysyä sinulta neuvoa. Kysyn siksi kun sinullakin on kaksi blogia, jos olisit mahdollisesti törmännyt samaan asiaan. Minä perustin nyt kirjablogin (Kirjojen kuisketta),se onnistui aika hyvin yhtä juttua lukuunottamatta. Kirjablogiini en saa omaa seurattavien blogien luetteloa, vaan kirjablogiin tulee sama seurattavien blogien luettelo kuin puutarhablogissanikin. Onko sinulle tuttu tällainen ongelma? Kiva jos vastaat. Voit vastata vaikka sähköpostitse: anneli.airola@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaan nyt tässä. Sulla on aluksi ns. yhteinen seurattavien blogien luettelo, joka sun pitää manuaalisesti 'hajottaa'. Eli muokkaat kummankin blogin seurattavien luetteloa. Poistat ne Pihakuiskaajasta jotka eivät sinne kuulu, jätät ne kirjablogiin. Plus päinvastoin. Näin oli minusta aluksi helpompaa. Kuhunkin blogiinhan voi myös lisätä nettiosoitteella.

      Huom! Siis et poista blogeja bloggerin etusivun lukuluttelosta, vaan ao. Blogin ulkoasusta! Kysy lisää jos on tarvis.

      Poista

Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.

Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.